Kapteenien maljan voitti Pasi Tanskanen

Kapteenien malja ja kauden 2020 avajaiskilpailu pelattiin helteisen upeassa golfsäässä sunnuntaina 28.6. Valley Coursella

Uutta kapteeniparia hieman jännitti ennen kisapäivää, mutta kisa-aamun valjetessa ilmassa oli vain positiivista odotusta.

Fiilikset ekaan kisaan olivat korkealla ja ilmeisen ’saman tahtiset’, kun kapteenit olivat pukeneet vaatteetkin ilman mitään erillistä sopimista ’sävysävyyn’. 

Kilpailuun osallistui 42 iloista Hilliläistä. Ensimmäisessä ryhmässä kisaan lähtivät  Anselmi V, Mika N ja Ari L (kuvassa)

Kilpailu saatiin pelattua aurinkoisessa helteessä. Ukonilma ja sade pysyivät onneksi poissa Hilliltä.

Kisapäiväksi Hillin ystävällinen henkilökunta oli Hinnin johdolla loihtineet herkullisen grillibuffet-kattauksen klubirakennuksen eteen, jota täydensi kaiuttimien rento tilanteeseen sopiva musiikki.

Kyllä siinä kelpasi käydä keräämässä lautasellinen (tai kaksi) Hinnin herkkuja niin kisaajien, kuin paikalle saapuneiden vieraiden.

Iloinen puheensorina täytti klubin edustan koko päiväksi, aina palkintojenjakoon saakka.

Palkintopöytä oli runsas ja houkutteleva ja ennen sitä kuulimme Sari Kanti-Paulin kertomana puisten Shadeshares-aurinkolaisen kiehtovan tarinan. Aurinkolasit ovat vähäosaisten nuorten käsin tekemiä Keniassa. Lasit saavat hyvän kiertämään: jokaista myytyä kappaletta vastaan istutetaan Keniassa puu ja ohjataan 20% varoista Keniaan sekä 10% varoista Hill Siden valitsemaan hyväntekeväisyyskohteeseen.

Kisan tulostaso oli hyvä varsinkin kun otetaan huomioon helteinen keli:

Paras Scrach: Kapteenien malja

1. Pasi Tanskanen: 75

2. Kimmo Salo; 77

3. Jarmo Leinonen: 80

4. Riikka Vanha-Aho: 80

Tasoituksellinen lyöntipeli miehet:

1. Jarmo Leinonen (slope 16): 64
2. Ari Tuuli (slope 17): 68
3. Lasse Kauppi (slope 18): 68

Tasoituksellinen lyöntipeli naiset:

1. Camilla Vilkman (slope 31): 68

2. Riikka Vanha-aho (slope 11): 69

3. Pirjo Sianoja-Laine (slope 21): 73

Lähimmäksi lippua: Pasi Tanskanen: 1.43

Pisin drive: Tomi Lund

Vähiten greeniputteja: Tuomo Saarikivi ja Pekka Laine 28 puttia, voittaja arvottiin Tuomo Saarikivi

Hauskin fb-postaus: Ryhmä Anssi Vanjoki, Marko Eloranta ja Pekka Laine

Kiitos kaikille!

Golfterveisin

Pirre ja Ari

P.S. Kilpailuja ja seuraotteluita on vielä runsaasti tälle kesälle jäljellä.  Ilmoittautuminen on auki ainakin seuraaviin: Naisten Kukkulan kuningatar su 5.7. ja Vihti Cup ke 8.7. ja Naisten neliseuraottelu Ringside golfissa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen nexgolf tai caddiemaster.

Share on facebook
Share on twitter
Share on email

Muita uutisia

Uutiset

Hillin siimaustalkoot pe 17.7

Järjestämme siimaus- ja bunkkerien kitkentä talkoot perjantaina 17.7 klo 8-10.30. Aloitamme yhteisellä aamupalalla ja tehtävien

Järjestä mukava päivä asiakkaillenne tai henkilöstölle

Golftapahtumat yrityksille, yhteisöille ja erilaisille ryhmille

Vieritä ylös